Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

17.1.2017 14.06 Isän tuttava tuomittiin kotona asuneen 17-vuotiaan ja lievästi kehitysvammaisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvauksiin

Asiassa ei voitu katsoa, että yksin tytön ulkoisen olemuksen perusteella miehen olisi tekohetkellä tullut mieltää tyttö ikäisiään kypsymättömämmäksi. Tähän johtopäätökseen mies (48 v.) ei voinut tulla myöskään sen seikan perusteella, että tyttö oli ennen tekoa ollut katsomassa animaatioelokuvaa huoneessaan, jossa oli ollut Aku Ankan taskukirjoja. Ottaen huomioon asiassa mainittu sekä tytön asuminen isänsä luona HO katsoi, että miehen oli tullut pitää varsin todennäköisenä, että tyttö oli ollut alle 18-vuotias. Miehen oli osapuolten välisen huomattavan ikäeron perusteella tullut mieltää, että häneen verrattuna tyttö oli ollut kypsymätön päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään, jolloin kysymys oli KO:n tuomiossa selostetuissa olosuhteissa ollut miehen valta-aseman ja tilanteen hyväksikäytöstä eikä tasavertaisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä. (Vailla lainvoimaa 17.1.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.