Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

12.1.2017 10.10 Hovioikeuden ratkaisu jälkipanttauksesta ja sopimukseen perustuvasta vahingonkorvauksesta

Hovioikeuden ratkaisu jälkipanttauksesta ja sopimukseen perustuvasta vahingonkorvauksesta

Asiassa oli selvitetty, että Divall oli ollut keväällä 2012 taloudellisissa vaikeuksissa ja että yhtiö oli tarvinnut lisärahoitusta Vänrikki Stoolin kadun projektin loppuunsaattamiseen. Pankilla olisi ollut jälkipanttisopimuksen mukaan oikeus muita pantinsaajia kuulematta myöntää Divallille lisävastuita 950.000 euroon asti. Pankki oli R:n mukaan tarjonnutkin Divallille lisärahoitusta projektin loppuunsaattamiseksi, mutta Divall ei hyväksynyt lainaa pankin tarjoamilla ehdoilla. Kun pankki oli näistä seikoista tietoisena maksanut sulkutilillä olleesta kauppahinnasta 30.000 euroa Divallille, sen oli katsottava toimineen siinä uskossa, että maksu oli ollut tarpeen projektin loppuunsaattamisen ja asunto-osakkeiden kaupan toteutumisen kannalta. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei pankin voitu näissä olosuhteissa katsoa 30.000 euron suorituksella rikkoneen jälkipanttisopimusta tai muutenkaan loukanneen Dentalin jälkipanttioikeutta. (Vailla lainvoimaa 12.1.2017)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.