Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

29.12.2016 8.10 Hallinto-oikeus kumosi kuulemisvirheen vuoksi kaupunginvaltuuston päätöksen jolla valittaja oli pidätetty kaikista luottamustoimistaan vireillä olevan esitutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi

Hallinto-oikeus kumosi kuulemisvirheen vuoksi kaupunginvaltuuston päätöksen jolla valittaja oli pidätetty kaikista luottamustoimistaan vireillä olevan esitutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi

A:lta oli pyydetty kuntalain 40 §:n 1 momentissa tarkoitettu selitys epäillystä virheellisestä menettelystä luottamustoimessa. Asiakirjoista ei sen sijaan ilmennyt, että A:ta olisi erikseen kuultu luottamustehtävistä pidättämisestä. Kyseinen asia oli tullut kaupungin hallinnossa vireille kaupunginvaltuuston pyydettyä kaupunginhallitukselta kyseisen asian valmistelemista valtuuston päätettäväksi eli edellä mainitun selityksen antamisen jälkeen. Hallintolain säännökset kuulemisesta ja kuulemisen tarkoituksen ilmoittamisesta edellyttävät, että asianosaiselle varataan ennen asian ratkaisua tilaisuus lausua mielipiteensä myös häneen viranomaisen päätöksellä mahdollisesti kohdistettavista toimenpiteistä ja niiden perusteista. A:ta olisi tämän vuoksi tullut kuulla vielä erikseen luottamustoimista pidättämistä koskevasta asiasta. Asian laatuun ja A:n toimittamien kirjelmien sisältöön nähden kuulemista ei voitu pitää ilmeisen tarpeettomana. Kaupunginvaltuuston päätös oli siten syntynyt kuulemisvirheen vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.