Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

22.12.2016 14.10 KHO:n ratkaisu teknisen lautakunnan ranta-asemakaavan muutospäätöksen muutoksenhakukelpoisuudesta

Teknisen lautakunnan päätöksessä oli kyse maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:ssä tarkoitetun maanomistajan toimesta laadittavan ranta-asemakaavan sellaisesta käsittelystä, jota oli pidettävä asian valmisteluna. Teknisellä lautakunnalla oli päätöstä tehdessään käytettävissä ranta-asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavakarttaluonnos. Koska kaavaehdotusta, kaavaehdotukseksi käsitettävää materiaalia tai kaavaselostusta ei ollut teknisen lautakunnan saatavilla, lautakunnan päätöksessä ei ollut voinut olla kyse maanomistajan ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen hylkäämisestä. Kaavahankkeen luonne ja vaihe huomioon ottaen teknisen lautakunnan päätöksessä ei ollut voinut olla kyse myöskään asemakaavan muutoksen vireillepanoa koskevan esityksen käsittelemisestä. Lautakunta ei siten ollut tehnyt kuntalain (365/1995) 91 §:ssä tarkoitettua muutoksenhakukelpoista ratkaisua. Maanomistajalla oli mainitusta ratkaisusta riippumatta oikeus saada laatimansa kaavaehdotus käsiteltäväksi kunnassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.