Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

22.12.2016 12.05 KHO hyväksyi kunnan etuostopäätöksen Pöytyällä

Hallinto-oikeus totesi, että kun otettiin huomioon kaupan kohteena olevien määräalojen sijainti Kyrön keskustaajaman reuna-alueella asumiseen asemakaavoitetun alueen vieressä ja kunnanhallituksen esittämä selvitys yhtiömuotoiseen pientalorakentamiseen tarkoitettujen rakennuspaikkojen määrästä Kyrön taajamassa, kunnanhallitus oli osoittanut käyttäneensä etuosto-oikeutta etuostolain 1 §:n 3 momentin mukaisesti maan hankkimiseksi kohtuullisessa ajassa tapahtuvaa yhdyskuntarakentamista varten. HO katsoi, että vaikka ostaja ja myyjä olivat serkuksia, ei asiassa tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella voisi päätellä, että osapuolten välillä oli etuostolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu erityinen suhde. Myöskään luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet eivät olleet sellaiset, että etuoston käyttämistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.