Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

9.12.2016 14.16 Kylpyhuoneen seinät ja katon lateksimaalilla maalannut vuokralainen velvoitettiin korvaamaan aiheuttamansa vahingon - sovitteluperusteita ei ollut

Kylpyhuoneen seinät ja katon lateksimaalilla maalannut vuokralainen velvoitettiin korvaamaan aiheuttamansa vahingon - sovitteluperusteita ei ollut

Vuokralainen oli maalannut kylpyhuoneen seinät ja katon lateksimaalilla. Hänellä ei ollut muutostöihin asuinhuoneen vuokrauksesta annetun lain 21 §:ssä tarkoitettua lupaa, eikä vuokralainen ollut esittänyt selvitystä siitä, että kysymys olisi ollut saman lain 20 §:n 2 momentissa tarkoitetusta puutteellisuuden korjaamisesta. Asiassa todettiin, että jos korvausta alennetaan, vuokralaisten tasapuolisen kohtelun periaatteen vuoksi yhtiö joutuu sietämään muidenkin vuokralaisten vastaavantyyppisiä toimia, mikä olisi koitunut asiansa säntillisesti hoitavien vuokralaisten vahingoksi. Asiassa päädyttiin siihen, ettei sovitteluperusteita ollut. (Vailla lainvoimaa 9.12.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.