Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

2.12.2016 15.12 KHO: Vuonna 1931 syntyneen henkilön hankala silmäsairaus ja näkövamma sekä niistä johtuvat vaikeat toimintarajoitteet eivät liittyneet normaaliin ikääntymiseen eikä kaupungin olisi tullut hylätä hakemusta henkilökohtaisesta avusta mainitsemallaan perusteella

KHO: Vuonna 1931 syntyneen henkilön hankala silmäsairaus ja näkövamma sekä niistä johtuvat vaikeat toimintarajoitteet eivät liittyneet normaaliin ikääntymiseen eikä kaupungin olisi tullut hylätä hakemusta henkilökohtaisesta avusta mainitsemallaan perusteella

Silmänpohjan ikärappeuma ei liittynyt ikääntymiseen sillä tavoin kuin vammaispalvelulaissa ja sen esitöissä asialla tarkoitettiin. Tautiin voivat sairastua myös nuoret henkilöt. A:n silmäsairaus ja vaikea näkövamma eivät olleet seurausta ikääntyessä väistämättä tapahtuvasta elimistön heikkenemisestä ja rappeutumisesta, eivätkä silmäsairaus ja näkövamma sekä niistä johtuvat vaikeat toimintarajoitteet liittyneet normaaliin ikääntymiseen. KHO kumosi HAO:n päätöksen ja palautti asian sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaostolle henkilökohtaisen avun myöntämistä varten.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.