Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

28.11.2016 15.00 Emeritusprofessori Jyrki Virolainen blogissaan: Kasvojen peittely oikeudessa

Emeritusprofessori Jyrki Virolainen blogissaan: Kasvojen peittely oikeudessa

Oikeussalietiketissä ja tuomioistuimen arvovallassa olisi Suomessa paljon parantamisen varaa, kirjoittaa emeritusprofessori Jyrki Virolainen blogissaan 27. marraskuuta. Asianajajat tai lupalakimiehet esimerkiksi saattavat toisinaan jopa haistatella tuomarille tai todistajalle, eikä tuomari näytä olevan asiaa aina edes huomaavinaan. Onko myöskään istuntosalissa kuvaaminen ylipäätään soveliasta? Ongelmaan näyttäisi olevan ilman lainsäädäntöä ainakin yksi helppo ratkaisu. Jos kerran syytettyjen ja heidän huppujensa kuvaamista pidetään oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta tärkeänä, niin tapahtukoon tämä erityisessä kuvaustilassa tai -huoneessa, siis oikeussalin ulkopuolella, jos kuvaajat saavat asianosaisilta luvan kuvaamiseen. Sitä vastoin kameramiehiä ei laskettaisi kuvaamaan asianosaisia oikeussalin puolelle, ei edes ennen käsittelyn alkamista. Kuvaussessiot oikeussalissa ovat melkoista pelleilyä, kuten esimerkiksi Jari Aarniota vastaan ajetuissa jutuissa tapahtui. Se ei ole sopusoinnussa tuomioistuimen ja lainkäytön nauttiman arvovallan kanssa, Virolainen kirjoittaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.