Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

11.11.2016 8.02 Hovioikeus arvioi yhteisomistusesineen ulosmittausta koskevien edellytysten täyttymistä

Hovioikeus totesi, että ulosottokaaren 4 luvun 73 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaiset edellytykset yhteisomistusesineen ulosmittaamiselle täyttyivät. Velalliset omistivat kiinteistöstä kaksi kolmasosaa. Hakijoiden saatavat eivät olleet vähäisiä suhteessa kiinteistön arvoon. Koko kiinteistön myynti sivullisyhteisomistajien D:n ja E:n kannalta tarkoitti sitä, että he saavat oman osuutensa myyntihinnasta lyhentämättömänä. Heidän taloudelliset intressinsä eivät ole uhattuna, koska kiinteistö on ulosottokaaren 5 luvun 23 §:n mukaisesti myytävä käypään hintaan. Lisäksi velallisten osuuksia kiinteistöstä on tarjottava muille yhteisomistajille lunastettavaksi ennen kuin muuhun myyntimenettelyyn voidaan edetä. Lausutut seikat huomioon ottaen ulosmittauksen merkitys ei myöskään ollut selvässä epäsuhteessa siitä aiheutuvaan haittaan nähden. (Vailla lainvoimaa 11.11.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.