Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

21.10.2016 11.30 Testituotteen itselleen kaupan yhteydessä ottaneen kosmetiikkamyyjän 20 vuotta kestänyt työsuhde voitiin irtisanoa varoitusta antamatta mutta ei purkaa

Testituotteen itselleen kaupan yhteydessä ottaneen kosmetiikkamyyjän 20 vuotta kestänyt työsuhde voitiin irtisanoa varoitusta antamatta mutta ei purkaa

Myyjä oli ottaessaan testituotteen rikkonut työnantajan antamia ohjeita. Rikkomuksen katsottiin olleen laadultaan sikäli vakava, että se oli osoittanut epärehellisyyttä työnantajaa kohtaan. Vaikka kysymys oli sinänsä ollut arvoltaan vähäpätöisen omaisuuden ottamisesta, teon oli katsottu rikkoneen työnantajan ja työntekijän välistä luottamuksellista suhdetta siinä määrin, ettei sopimussuhteen jatkamiselle ollut enää edellytyksiä. Koska myyjän rikkomus oli ollut vakava ja myyjän oli täytynyt tämä aikaisemman varoituksen valossa ymmärtää, KO oli katsonut, että työsopimus oli voitu irtisanoa TSL 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaista varoitusta antamatta tai uudelleensijoitusvelvollisuutta selvittämättä. Ottaen huomioon kantajan itsensä antama aihe työsuhteet päättämiseen KO oli katsonut kohtuulliseksi korvaukseksi työsuhteen ennenaikaisesta päättymisestä 2 000 euroa. (Vailla lainvoimaa 21.10.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.