Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

10.10.2016 15.05 (päivitetty 25.5.2018 11.08) Äitinsä neljän kilon painoisella kahvakuulalla tappaneen miehen rangaistusta alennettiin - mies oli muutamia päiviä ennen tekoa lopettanut pitkään jatkuneen alkoholin väärinkäytön

HO totesi, ettei RL 3 luvun 4 §:n 4 momentin säännös estänyt tajunnan häiriön (jonka oli aiheuttanut pitkäaikaisen alkoholin väärinkäytön lopettaminen muutama päivä ennen tekoa) huomioon ottamista syyntakeisuutta arvioitaessa. Rangaistuksen määräämisen osalta HO totesi, että vastaajan kykyyn säädellä käyttäytymistään oli alentavasti vaikuttanut pitkäaikaisen alkoholin väärinkäytön lopettamisen aiheuttama tajunnan häiriö, minkä vuoksi tuomittavan rangaistuksen tuli olla selvästi normaalirangaistusta lievempi. Toisaalta rangaistusta mitattaessa oli otettava huomioon se, että vastaaja oli aikaisemminkin lopetettuaan pitkään jatkuneen alkoholin väärinkäytön joutunut vastaavaan sekavuustilaan. Hänen oli siten pitänyt ottaa huomioon tällainen mahdollisuus. Tuomittua rangaistusta oli alennettava, kun lisäksi otettiin huomioon, että rikosrekisteriotteen mukaan vastaajaa ei ollut aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. (KKO ei 25.5.52018 antamallaan ratkaisulla muuttanut HO:n tuomion lopputulosta: KKO:tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei A:n sekavuustilassa ollut kysymys RL 3 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetusta tilapäisestä tajunnan häiriöstä, johon tekijä oli itsensä saattanut. A:n katsottiin olleen teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen, ks. KKO:2018:43)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.