Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

7.10.2016 9.40 KKO:n ratkaisu Kiinan kansantasavallassa kansallisina adoptioina vahvistettujen adoptioiden vahvistamisesta päteviksi Suomessa

KKO:n ratkaisu Kiinan kansantasavallassa kansallisina adoptioina vahvistettujen adoptioiden vahvistamisesta päteviksi Suomessa

Adoptiolain 74 §:n mukaan Helsingin hovioikeus oli voinut vahvistaa ulkomaisen adoption päteväksi lainkohdassa tarkemmin mainituin edellytyksin. Pykälän 4 momentin mukaan hovioikeus ei kuitenkaan ole saanut sanotun pykälän nojalla vahvistaa päteväksi sellaista adoptiota, johon olisi tullut hakea adoptiolupa. Kun tässä tapauksessa adoptiolupa olisi tullut hakea, hovioikeuden päätös, jolla vahvistamishakemus oli hylätty, oli adoptiolain 74 §:n 4 momentin mukainen. Hovioikeuden Haagin sopimukseen perustuvan kansallisen lainsäädännön mukainen ratkaisu ei ollut lainsäädännön tarkoitus ja perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen kohtuuton eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan perhe-elämän kunnioituksen suojan vastainen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.