Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

7.10.2016 10.10 Hovioikeus: Yhteisomistussuhteen purkamista koskeva asia olisi tullut käsitellä hakemusasian istunnossa eikä kirjallisesti

Hovioikeus: Yhteisomistussuhteen purkamista koskeva asia olisi tullut käsitellä hakemusasian istunnossa eikä kirjallisesti

Koska B oli lausumassaan kiistänyt A:n omistusoikeuden hakemuksen kohteena oleviin osakkeisiin, oli asia muuttunut riitaiseksi. B ei lausumassaan kuitenkaan ole tarkemmin perustellut sitä, miksi hänen ja C:n välille ei olisi syntynyt yhteisomistussuhdetta huolimatta siitä, että C on merkitty kauppakirjaan osakkeiden ostajaksi eikä hän ole ilmoittanut lausumassaan todisteita joihin hän A:n omistuksen kiistämisen tueksi mahdollisesti haluaa vedota. Käräjäoikeuden ei olisi tullut ottaa asiaa ratkaistavakseen huolehtimatta siitä, että B:llä olisi ollut tilaisuus täydentää lausumaansa mainituilta osin. Edelleen käräjäoikeuden olisi tullut B:n lausumassa esille tuomien seikkojen johdosta asian valmistelussa selvittää myös se, voiko asiassa olla ylipäänsä edellytykset suoraan yhteisomistussuhteista annetun lain tarkoittaman myyntimääräyksen antamiseen ja uskotun miehen määräämiseen myymistä varten vai tulisiko asiassa ensin avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin nojalla määrätä pesänjakaja avopuolisoiden omaisuuden erottelua varten. Käräjäoikeuden olisi tullut asian laadun ja sen B:n kannalta suuren merkityksen huomioon ottaen selvittämisvelvollisuutensa toteuttamiseksi käsitellä asia hakemusasian istunnossa. (Vailla lainvoimaa 7.10.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.