Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta

13.9.2016 14.44 Hovioikeuden tuomio asianajotoimiston osakeluettelon julkisuudesta

Hovioikeuden tuomio asianajotoimiston osakeluettelon julkisuudesta

HO katsoi, että osakeluettelon julkisuutta koskevan säännöksen mukainen oikeus saada osakeluettelo nähdäkseen oli tapauksessa toteutunut riippumatta siitä, oliko osakeluettelo vastannut kaikilta osin OYL 3 luvun 15 §:n säännöstä. Myöskään osakeluetteloon mahdollisesti sisältyvä päivämäärävirhe ei merkinnyt sitä, että yhtiö olisi toiminut vastoin 17 §:n velvoitettaan eikä OYL:n säännökset edellyttäneet sellaisen osakeluettelon pitämistä, josta aikaisemmat osakkeenomistajat ilmenisivät. Koska oikeudenkäynnin edellytyksenä olevaa oikeussuojan tarvetta ei ollut ollut, KO oli voinut jättää kanteen tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 13.9.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.