Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

8.7.2016 10.06 Hovioikeus: Vuokralainen vastasi myös tuntemattomaksi väittämiensä henkilöiden huoneistolle aiheuttamista vahingoista

Käräjäoikeus katsoi, että asiassa ei esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin varmuudella katsoa, että asuntoon oli tunkeutunut tai rynnännyt tuntemattomia henkilöitä vastoin vastaajan tahtoa ja ettei vastaajalla ollut mahdollisuuksia evätä heidän pääsyään asuntoon. Asiasta ei esitetty muuta näyttä kuin vastaajan aviopuolison kertomus. Näyttönä tunkeutumisesta tai ryntäämisestä ei esitetty esimerkiksi mitään esitutkintamateriaalia pahoinpitelyrikoksesta, jonka yhteydessä olisi tutkittu sisään ryntäämistä tai tunkeutumista. Koska täysin tuntemattomien henkilöiden yllättävä asuntoon tunkeutuminen on yleisen elämänkokemuksen vastaista ja siten lähtökohtaisesti epäuskottavaa, ei yksin vastaajan aviomiehen, joka luonnollisesti omaa läheisen suhteen vastaajaan, kertomus riittänyt tätä osoittamaan. Näin ollen käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että vuokralaisen vastuu asunnolle aiheutuneista vahingoista olisi poistunut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiolauselmaa. (Vailla lainvoimaa 8.7.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.