Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

7.6.2016 14.44 Käytetyn 3 600 euron hintaisen Peugeotin ostajalla oli oikeus 550 euron hyvitykseen käyttökelvottomista talvirenkaista ja toimimattomasta cd-soittimesta siitä huolimatta että auton hinnasta oli myönnetty alennusta korjauksia varten

Kuluttaja oli ostanut 14.4.2014 yhtiöltä käytetyn, 2.1.2006 ensirekisteröidyn Peugeot 206 -henkilöauton 3 600 eurolla. Auton matkamittarin lukema oli kaupan tekohetkellä 136 000 kilometriä. Kauppakirjassa ei ollut selvästi yksilöity, minkä vian vuoksi alennus oli annettu tai määritelty. Kuluttajariitalautakunta piti kyseistä mainintaa asiassa esitetyt seikat huomioon ottaen yleisluonteisena varaumana, jolla ei KSL 5 luvun 2 §:n perusteella voitu tehokkaasti rajoittaa myyjän kuluttajansuojalain mukaista virhevastuuta. Lautakunta piti näytettynä, että talvirenkaat olivat olleet käyttökelvottomat eikä cd-soitin ollut toiminut. Näyttöä ei ollut myöskään esitetty siitä, että ostajalle olisi kerrottu ennen kaupan päättämistä, että toisesta rengassarjasta puuttuivat vanteet.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.