Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

27.5.2016 12.21 Hovioikeus arvioi Bulgariassa sijaitsevien kiinteistöjen ja yhtiöosuuden arvostamista osituksessa

Hovioikeus arvioi Bulgariassa sijaitsevien kiinteistöjen ja yhtiöosuuden arvostamista osituksessa

Pesänjakajan ratkaisu kiinteistöjen arvosta oli perustunut A:n omistamien kiinteistöjen osalta asianosaisten esittämille arvoille ja pesänjakajan itse hankkimalle selvitykselle. Osituslaskelmassa kunkin kiinteistön arvona oli huomioitu asianosaisten esittämien arvojen ja pesänjakajan oman selvityksensä perusteella hankkimien arvojen keskiarvo. A:n omistaman yhtiöosuuden arvon pesänjakaja oli määrittänyt substanssiarvomenetelmällä siten, että yhtiön omistamat kiinteistöt oli arvostettu perustuen asianosaisilta saatuun selvitykseen. Hovioikeus totesi, että pesänjakajan käyttämät perustelut ja hänen tekemänsä ratkaisut olivat olleet pesänjakajan harkintavallan puitteissa, eikä A osoittanut pesänjakajan arvostusratkaisun olleen virheellinen. Näin ollen perusteita asian palauttamiselle pesänjakajalle osituksen uudelleen toimittamiseksi ei ollut ja asia oli jätettävä pesänjakajan toimittaman osituksen ja käräjäoikeuden tuomion varaan. (Vailla lainvoimaa 27.5.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.