Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

29.3.2016 8.06 Tappelussa mukana olleen silmä sokeutui puun oksalla huitomisesta – erimielinen hovioikeus piti tekoa törkeän pahoinpitelyn sijasta törkeänä vammantuottamuksena ja rangaistus voitiin tuomita ehdollisena siitä huolimatta, että vastaaja oli tuomittu pahoinpitelystä viimeksi 3 päivää aiemmin

Vaikka vastaajan oksalla huitominen oli kohdistunut B:n olkapään alueelle, HO:n enemmistö katsoi, ettei vastaaja ollut kuitenkaan voinut asiassa kerrotuissa olosuhteissa pitää B:lle aiheutunutta vakavaa silmävammaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena. Vastaajan ei siten voitu katsoa aiheuttaneen mainittua vammaa tahallaan. Enemmistön mielestä rangaistusseuraamus voitiin määrätä ehdollisena. Eri mieltä ollut jäsen sen sijaan katsoi, että vastaaja oli voinut pitää silmän vahingoittumista tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Vastaaja oli siten syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. Eri mieltä ollut jäsen myös katsoi, että vastaaja oli tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rikoksen uusimisen vuoksi eri mieltä ollut jäsen määräsi myös 3 päivää aiemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpantavaksi. (29.3.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.