Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

26.2.2016 15.15 Kiinteistönvälittäjän oli palautettava käsiraha kaupan peruuntuessa kun käsirahaehtoja ei ollut kirjattu kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain mukaisesti

Kiinteistönvälittäjän oli palautettava käsiraha kaupan peruuntuessa kun käsirahaehtoja ei ollut kirjattu kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä annetun lain mukaisesti

Käräjäoikeus katsoi, ettei tarjousasiakirjan laatiminen tai menettämisehdon selventäminen kirjallisesti olisi ollut  kohtuuttoman hankalaa. Vastaaja olisi voinut laittaa ehdot kantajalle esimerkiksi sähköpostilla, jolloin osapuolten välinen tapaaminen ei olisi ollut edes välttämätöntä lain muotovaatimuksen täyttämiseksi. Käsirahasta ja sen menettämisestä olisi tullut laatia kirjallinen asiakirja ja sen laatimatta jättämiselle ei ollut perusteita. Käsiraha 4.000 euroa viivästyskorkoineen velvoitettiin palautettavaksi. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 26.2.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.