Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Verotus, Rikos- ja prosessioikeus

15.2.2016 10.46 Ravintoloitsija jätti kirjaamatta yhtiön myyntituloja 3 vuoden ajalta 106 830 euroa - tuomittiin törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta 10 kuukauden vankeusrangaistukseen mutta ei liiketoimintakieltoon kun menettelyä ei pidetty vahingollisena julkisen talouden eikä terveen ja taloudellisen kilpailun kannalta

Vastaajan yritystoiminnasta ainakin vuodesta 2004 hankittuun kokemukseen nähden KO ei ollut katsonut hänen voivan vapautua vastuusta vetoamalla puutteelliseen kielitaitoonsa ja Suomen lain tuntemukseen. Vastaaja oli maksanut rikollisella menettelyllä aiheuttamansa taloudellisen vahingon eli verotarkastuskertomuksen perusteella maksuunpannut verot kokonaisuudessaan Verohallinnolle takaisin. Asiassa ei ollut tarvetta suojata liiketoimintakiellosta annetussa laissa tarkoitettuja osapuolia. Syyttäjän vaatimus vastaajan liiketoimintakieltoon määräämisestä hylättiin. Asia raukesi HO:ssa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.