Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

8.2.2016 14.31 Koska rakentaminen ei edellyttänyt poikkeamista, KHO kumosi hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset rakentamisen poikkeamislupahakemuksen hylkäämisestä

Vaikka RA-s-alueen käyttöä ei ole kaavassa suunniteltu varsinaisen loma-asutuksen muodostamista varten, kyseinen alue on kuitenkin kaavassa tarkoitettu rakentamiseen siten, että alueella sallittavan rakentamisen määrä on samalla ratkaistu kaavassa. Vaikka kaava ei nyt RA-s-alueella voi toimia lomarakennuksen rakennusluvan myöntämisen perusteena, alueella oli katsottava olevan voimassa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa tarkoitettu kaava, jossa oli erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Näin ollen rakentaminen ei edellyttänyt poikkeamista maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentista. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset oli kumottava.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.