Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

4.2.2016 13.16 Koirahoitolaa ja -kylpylätoimintaa varten teollisuushallin vuokrannut yhtiö ja omissa nimissään toiminut henkilö olivat yhteisvastuussa maksamattomista vuokrista sopimuksen purkamisen johdosta - osapuolet sovintoon hovioikeudessa

Koirahoitolaa ja -kylpylätoimintaa varten teollisuushallin vuokrannut yhtiö ja omissa nimissään toiminut henkilö olivat yhteisvastuussa maksamattomista vuokrista sopimuksen purkamisen johdosta - osapuolet sovintoon hovioikeudessa

KO oli velvoittanut A:n ja O Oy:n, jonka tarkoitus oli ollut aloittaa hallissa koirahoitola ja -kylpylätoiminta, yhteisvastuullisesti korvaamaan vuokranantajalle 1.9.2011 - 23.5.2012 välisen ajan (8 kk ja 23 päivää) vuokraa vastaavan määrän 33.313,30 euroa ja Vantaan rakennusviraston rakennuslupa-asioiden kustannukset 440 euroa ja arkkitehtisuunnittelun kustannukset 839,47 euroa. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi vastoin vuokranantajan kiistämistä toiminut ainoastaan O Oy:n valtuuttamana. Vuokralaisen vaatimukset vuokranantajan velvoittamisesta palauttamaan vuokravakuus 9.348,00 euroa ja maksetut vuokrat 8.364,00 euroa oli hylätty. Osapuolet sopivat asian HO:ssa siten, että A ja O Oy suorittavat yhteisvastuullisesti vuokranantajalle 28.000 euroa. Sopimuksen vahvistanut HO katsoi, että asian lopputulokseen nähden asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa KO:ssa ja HO:ssa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 4.2.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.