Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

3.2.2016 12.17 Julkisia palveluita digitalisoidaan kuudella uudella hankkeella – kansallisen tulorekisterin lainsäädäntömuutoksia valmistellaan

Julkisia palveluita digitalisoidaan kuudella uudella hankkeella – kansallisen tulorekisterin lainsäädäntömuutoksia valmistellaan

Toimintatapojen uudistamisen ministerityöryhmä puolsi kokouksessaan 2. helmikuuta julkisten palveluiden digitalisointia kuudella, hyvin erilaisella hankkeella. Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti hankkeilla edistetään asiakasnäkökulmaa, palveluiden sujuvoittamista ja julkisen sektorin tuottavuutta. Hankkeiden kustannukset ovat vuonna 2016 noin 12 miljoonaa euroa. Esitellyt hankkeet pohjautuvat kesällä 2015 kerättyihin ehdotuksiin digitalisaation edistämiseksi. Digitalisaatiohankkeita valmisteleva työryhmä kehitti ehdotuksia syksyn aikana eteenpäin ja yhdisti useita ehdotuksia isoiksi, asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.