Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

3.2.2016 9.27 Hovioikeus: Työeläkevakuutusmaksut kahdelta vuodelta myöhässä ilmoittanut voitiin tuomita työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja kirjanpitorikoksesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen mutta oheissakko ja liiketoimintakielto oli kumottava

Yhtiön maksukyvyttömyydellä ei katsottu olleen merkitystä tapahtuneeseen laiminlyöntiin, koska ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen ei edellytä, että työnantaja on maksukykyinen. Ottaen huomioon, että ilmoitusvelvollisuus oli laiminlyöty kahdelta kalenterivuodelta, teko ei ollut kokonaisuutena tarkasteltuna niin vähäpätöinen, että siitä olisi voitu jättää rangaistus tuomitsematta. Kirjanpitorikoksen osalta HO totesi mm., ettei sopimus kirjanpitäjän kanssa vapauttanut vastaajaa vastuusta kirjanpitovelvollisuuden täyttämisestä kirjanpitolainsäädännön edellyttämällä tavalla eikä laiminlyönnin korjaaminen taannehtivasti poistanut jo tunnusmerkistön täyttäneen menettelyn rangaistavuutta. HO katsoi toisin kuin KO, että ehdollinen rangaistus yksinään oli riittävä seuraamus vastaajan syyksi luetuista rikoksista. Asiassa ei ollut myöskään liiketoimintakieltolain 1 §:ssä säädettyä kiellon tarkoitusta vastaavia perusteita liiketoimintakieltoon määräämiselle. (Vailla lainvoimaa 3.2.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.