Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

16.12.2015 10.25 (päivitetty 23.12.2015 8.49) Hovioikeus: Käräjäoikeus menetteli virheellisesti jättäessään varaamatta edunvalvottavalle tilaisuutta tulla kuulluksi yleisen edunvalvojan vaihtamisesta toiseen saman toimiston yleiseen edunvalvojaan

Hovioikeus: Käräjäoikeus menetteli virheellisesti jättäessään varaamatta edunvalvottavalle tilaisuutta tulla kuulluksi yleisen edunvalvojan vaihtamisesta toiseen  saman toimiston yleiseen edunvalvojaan

KO oli menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut varannut päämiehelle tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa. Näin oli riippumatta siitä, oliko holhoustoimesta annetun lain kuulemista koskevia 73 §:n ja 81 §:n säännöksiä tarkoitettu sovellettavaksi käsiteltävänä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa pyydetään päämiehen edunvalvonnan vaihtamista oikeusaputoimiston yleiseltä edunvalvojalta saman toimiston toiselle edunvalvojalle. KO:n päätös kumottiin ja asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 16.12.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.