Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus

4.12.2015 9.34 Valvira ja aluehallintovirastot keventävät tilapäisten anniskelulupien hakua

Alkoholihallinnon valtakunnallisen valvontaohjelman painopisteinä ovat vuosina 2015–16 tilapäisten tapahtumien alkoholijuomien anniskeluun liittyvät asiat. Valvira ja aluehallintovirastot ovat selvittäneet vuoden 2015 aikana, mitä haasteita nykyisiin käytäntöihin liittyy tilapäisen anniskeluluvanhakijan, kuten tapahtumajärjestäjän, näkökulmasta.

Osa anniskeluun liittyvistä parannus- ja kevennysesityksistä toteutetaan jo vuoden 2016 aikana, kun taas osa edellyttää muutoksia alkoholilainsäädäntöön. Yhteenveto esille nousseista kehittämiskohteista on toimitettu sosiaali- ja terveysministeriöön otettavaksi huomioon alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Vuonna 2016 Valvira ja aluehallintovirastot vähentävät tapahtumajärjestäjien hallinnollista taakkaa keventämällä anniskelulupaprosessia ja viestimällä entistä tehokkaammin prosessin kevennyksistä. Vastedes alkoholilupaviranomaiset hankkivat anniskelun lupahakemusten käsittelyä varten tiedot suoraan muiden viranomaisten rekistereistä. Aluehallintovirastot tiivistävät myös yhteistyötään arvioidessaan toistuvasti tai useamman aluehallintoviraston alueella anniskelulupaa hakevien luvan saannin edellytyksiä.

 - Käytännössä muutokset näkyvät anniskeluluvan hakemiseen vaadittavien liitteiden määrän vähenemisenä ja lupaprosessin virtaviivaistumisena, sanoo Valviran ryhmäpäällikkö Kari Kunnas.

Tapahtumista annettavan myynti-ilmoituksen määräaikaa pidennetään samalla kymmenestä päivästä kuukauteen tapahtumajärjestäjien toiveiden mukaisesti. Aluehallintovirastojen alkoholitarkastajia kannustetaan järjestämään alueellisia infotilaisuuksia tilapäisten tapahtumien järjestäjille sekä osallistumaan aktiivisesti yhteistyöhön muiden viranomaisten ja tapahtumajärjestäjien kanssa entistäkin parempien ja turvallisempien tapahtumien toteuttamiseksi.

Alkoholihallinnon valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2016 (Valvira)

Lue myös

Uusimmat Edilex-uutiset

www.lakikirja.com

Lakikirjat

Toimittaja: JPS (toimitus.edilex@edita.fi)​

Lähteet: Valvira 3.12.2015
 

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.