Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

3.12.2015 16.09 Vuonna 1934 syntyneen naisen ei näytetty käyttäneen toisen pihamaata luvattomasti päivittäisenä kulkureittinään - syytteet hallinnan loukkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta hylättiin

Vuonna 1934 syntyneen naisen ei näytetty käyttäneen toisen pihamaata luvattomasti päivittäisenä kulkureittinään - syytteet hallinnan loukkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta hylättiin

HO katsoi, ettei asiassa ollut esitetty riittävästi seikkoja, jotka olisivat tukeneet syyttäjän ja asuinkiinteistön omistajan väitettä siitä, että nainen olisi käyttänyt kiinteistön omistajan pihamaata kulkutienään. Pelkästään se, että etäisyys tieltä kiinteistön omistajan taloon oli vain noin 12 metriä, ei tehnyt naisen kulkureitistä pihaan kuuluvaa aluetta. Kun naisen käyttämä kulkutie ei ollut ollut RL 28 luvun 11 §:n 1 momentin 2-kohdassa tarkoitettua pihamaata, nainen ei ollut voinut syyllistyä hallinnan loukkaukseen eikä kotirauhan rikkomiseen. Sen vuoksi syyte oli hylättävä, KO:n lausunto naisen jättämisestä rangaistukseen tuomitsematta oli poistettava ja nainen oli vapautettava tuomitusta korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 3.12.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.