Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

26.11.2015 10.10 Hallinto-oikeus: Rakennusluvan lunastusmaksu voi perustua laissa määrittelemättömään kokonaisalaan

Hallinto-oikeus: Rakennusluvan lunastusmaksu voi perustua laissa määrittelemättömään kokonaisalaan

Hallinto-oikeus totesi, että rakennuksen kokonaisalaa ei ole määritelty maankäyttö- ja rakennuslaissa tai -asetuksessa eikä siitä ole ympäristöministeriön sitovaa määräystä tai ohjetta. Rakennuslupamaksussa huomioon otettava kokonaisala oli siten voitu laskea kaupunginvaltuuston maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n nojalla hyväksymässä taksassa määrätyn mukaisesti. Rakennuslupamaksu ei perustunut maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen rakennuksen kerrosalaan, vaan taksan 31 §:n mukaisesti laskettavaan kokonaisalaan. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, mitä valituksessa mainitussa RH-1-lomakkeessa (rakennushankeilmoitus) tarkoitetaan kokonaisalalla. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöstä ei siten ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 26.11.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.