Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

23.11.2015 15.12 (päivitetty 28.4.2017 9.55) Hovioikeus julisti asunto-osakeyhtiön hallintaanottopäätöksen pätemättömäksi – asukkaiden ikämääräyksen rikkomisella oli vähäinen merkitys

Hovioikeus julisti asunto-osakeyhtiön hallintaanottopäätöksen pätemättömäksi – asukkaiden ikämääräyksen rikkomisella oli vähäinen merkitys

Taloyhtiön yhtiöjärjestyksen 2 §:n mukaan yhtiön asunnoissa saavat asua sellaiset henkilöt, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta tai sellaiset ruokakunnat, joiden joku jäsen täyttää saman ehdon. A ja B olivat molemmat alle 30-vuotiaita. Siten oli selvää, että he eivät olleet asumisensa missään vaiheessa täyttäneet yhtiöjärjestyksen 2 §:n ikämääräystä. A oli omistanut yksin huoneiston A 31 osakkeet ja asunut kyseisessä huoneistossa lähes kaksi vuotta ja vuokralainen B:kin hieman yli vuoden ennen hallintaanottopäätöstä. Yhtiöjärjestyksen 2 §:n määräyksen vastainen asuminen oli siten yhtiön tieten jatkunut lähes kahden vuoden ajan ilman, että siihen olisi näytetty taloyhtiön puolelta puututun. Ottaen kokonaisarvioinnissa huomioon melko pitkään jatkunut yhtiöjärjestyksen vastainen tila, rikkomuksella oli katsottava olevan näissä olosuhteissa vain vähäinen merkitys rikkomuksen vaikutuspiirissä oleviin. Näin ollen edellytykset huoneiston hallintaanotolle eivät täyttyneet ja ylimääräisen yhtiökokouksen tekemä päätös huoneiston A 31 hallintaanotosta julistettiin pätemättömäksi ja käräjäoikeuden tuomio kumottiin. (KKO kumosi hovioikeuden tuomion, ks. KKO:2017:22)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.