Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

30.10.2015 14.11 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta – konkreettiset toimet puuttuivat vaikka rikoskumppanin repussa oli omatekoinen pommi

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta – konkreettiset toimet puuttuivat vaikka rikoskumppanin repussa oli omatekoinen pommi

A oli tiennyt B:n valmistamasta räjähteestä. Hovioikeus katsoi, että A oli tietoisena B:n valmistamasta pommista uhannut poliisia räjäyttämisellä. B oli räjähteen lisäksi pitänyt vasaraa mukana repussaan, jotta räjähde voitaisiin tarvittaessa räjäyttää. Vaikka A:n oli selvitetty kahdessa eri tilanteessa ja eri ajankohtina uhanneen poliisia räjäyttämisellä, asiassa ei selvitetty mitään sellaisia konkreettisia seikkoja tai toimia, että Pasilan asemalla olisi ollut tarkoitus toteuttaa B:n kassista löytyneen omatekoisen pommin räjäyttäminen. Asiassa ei siten esitetty sellaisia konkreettisia seikkoja, joita oikeuskäytännössä on edellytetty osoittamaan tarkoitus yleisvaarallisen rikoksen tekemiseen. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B:n tai A:n tarkoitus olisi ollut räjäyttää jotakin. Syyte yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.