Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.10.2015 16.32 Pienet lapset yli tunnin ajaksi yksin autoon jättänyt ja kynsistudioon mennyt nainen tuomittiin heitteillepanosta sakkoihin ja vahingonkorvauksiin

HO katsoi tahallisuuden täyttymisen kannalta riittäväksi, että vastaaja oli jättänyt 3 kuukauden sekä 2 vuoden 5 kuukauden ikäiset lapset yksin parkkihalliin pysäköityyn lukittuun autoon tietämättä, milloin toinen aikuinen saapuu heidän luokseen. HO totesi vielä, että heitteillepanon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta keskeistä oli yksin jätettyjen lasten ikä. Auton sisälämpötilalla ei ollut merkitystä arvioitaessa heitteillepanon tunnusmerkistön täyttymistä. Nainen tuomittiin heitteillepanosta 70 päiväsakon rangaistukseen ja korvaamaan kummallekin lapselle kärsimyksestä 700 euroa. (Vailla lainvoimaa 16.10.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.