Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus

16.10.2015 17.13 Hovioikeus ei muuttanut luottamuspulan vuoksi erotetulle pörssiyhtiön toimitusjohtajalle toimitusjohtajasopimuksen perusteella tuomittua erorahakorvausta - yhtiö ei ollut näyttänyt toteen väittämiään sopimusrikkomuksia

Hovioikeus ei muuttanut luottamuspulan vuoksi erotetulle pörssiyhtiön toimitusjohtajalle toimitusjohtajasopimuksen perusteella tuomittua erorahakorvausta - yhtiö ei ollut näyttänyt toteen väittämiään sopimusrikkomuksia

Yhtiö oli väittänyt, että toimitusjohtaja oli laiminlyönyt APML:n mukaisen tiedottamisvelvollisuutensa kaupparekisteriin yhtiön hallinnossa tehdyistä muutoksista, käyttäytynyt epäasiallisesti ja ollut yhtiön hallituksen tavoittamattomissa. HO hyväksyi pääkäsittelyä toimittamatta KO:n tuomion perustelut ja katsoi kuten KO, ettei yhtiö ollut näyttänyt toimitusjohtajan rikkoneen sopimusta. HO myös katsoi, ettei sopimus ollut yhtiötä kohtaan kohtuuton. Aihetta erokorvauksen alentamiseen ei ollut. KO:n tuomion lopputulosta, jolla yhtiö oli velvoitettu maksamaan toimitusjohtajalle erokorvausta 171 436,56 euroa, irtisanomisajan palkkaa 34 048,22 euroa, maksamattomat vuosilomakorvaukset lomarahoineen yhteensä 9 154,24 euroa ja oikeudenkäyntikulut 17 199 euroa, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 16.10.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.