Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

8.9.2015 8.00 Hallinto-oikeus ei myöntänyt lupaa vainajan tuhkauurnan siirtoon veteraanihaudasta sukuhautaan

Hallinto-oikeus ei myöntänyt lupaa vainajan tuhkauurnan siirtoon veteraanihaudasta sukuhautaan

Hallinto-oikeus otti asiaa arvioidessaan huomioon sen, että vainajan tuhkan hautaaminen Hietaniemen hautausmaan Veteraanilehtoon ei esitetyn selvityksen mukaan ole silloin ollut vastoin omaisten tahtoa. Valituskirjelmän mukaan vainajan lapsenlapset, joille vainajan hautauksesta huolehtiminen oli jäänyt, olivat antaneet luvan haudata B:n tuhkan Veteraanilehtoon. Vainajan osalta esitettiin olettama hänen tahdostaan tulla haudatuksi perheensä ja läheistensä kanssa mutta ei tätä olettamaa koskevaa selvitystä. Asiassa ei myöskään esitetty, ettei hautaaminen olisi alun perin ollut mahdollista nyt haettuun toiseen paikkaan Hietaniemen Uurnalehdossa. Hallinto-oikeus katsoi, että vaikka asiassa oli esitetty sinänsä ymmärrettäviä perusteita tuhkan siirtämiseksi, ei asiassa kokonaisuutena arvioiden ollut esitetty hautaustoimilaissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä, joiden perusteella tuhkan siirtämiseen tulisi myöntää lupa. (Vailla lainvoimaa 8.9.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.