Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

8.9.2015 8.21 Kuorma-autonkuljettajan katsottiin itse irtisanoutuneen eikä oikeutta irtisanomiskorvauksiin ollut - kuljettaja ei ollut vastuussa liian matalaan tunneliin ajon seurauksena syntyneistä kuorma-auton vaurioista

HO katsoi, ettei asiassa esitetty näyttö riittänyt osoittamaan, että yhtiö olisi irtisanomalla päättänyt kuljettajan työsopimuksen. Päinvastoin asiassa kerrotun näytön perusteella voitiin päätellä, että kuljettaja oli omasta aloitteestaan irtisanonut työsuhteensa. Näin ollen kuljettajalla ei ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä eikä lomarahaan. Kuorma-auton siltaan törmäämisen ja auton vaurioitumisen osalta HO katsoi, ettei kyse ollut tahallisesta menettelystä. Se, että todistaja oli kertonut kantajan tunnustaneen hänelle menetelleensä tahallaan ei asiassa lausuttu huomioon ottaen riittänyt yksistään osoittamaan, että kyse olisi ollut tahallisesta menettelystä. Näin ollen kantaja ei ollut velvollinen korvaamaan yhtiölle kuorma-auton vaurioita. Osapuolet saivat pitää HO:ssa olleet oikeudenkäynti- ja asianosaiskulunsa vahinkonaan. (Vailla lainvoimaa 7.9.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.