Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

16.6.2015 9.02 Oulun käräjäoikeus tuomitsi äidin elinkautiseen vankeusrangaistukseen viiden vauvansa murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta

Vuonna 1979 syntynyt äiti oli laittanut vauvat sankoon, löylykiuluun tai kenkälaatikkoon heidän vielä eläessä. Äidin katsottiin olleen kaikkien tekojen aikaan syyntakeinen ja ymmärtäneen tekojensa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden. Äidillä ei ollut missään syytekohdassa RL 21 luvun 4 §:n tarkoittamaa synnytyksestä johtuvaa ahdistusta, jonka perusteella kyse olisi voinut olla lapsensurmasta. Tekojen suunnitelmallisuus osoitti äidin tehneen tapot vakaasti harkiten. Äidin menettely hautaamattomien vauvojen ruumiiden käsittelyssä täytti hautarauhan rikkomisen tunnusmerkistön. Ainoa mahdollinen seuraamus syyntakeisena tehdystä murhasta oli elinkautinen vankeus. (Vailla lainvoimaa 16.6.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.