Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

15.6.2015 9.39 KHO: Valittajien tila oli voitu jättää kunnan kaavoittaman asemakaava-alueen ulkopuolelle – asemakaava ei ollut lainvastainen

Pelkästään sillä perustella, että kaava-alueen rajaukseen olivat vaikuttaneet maanomistukselliset seikat, kaavapäätöstä ei ollut pidettävä lainvastaisena. Kaavaratkaisun lainmukaisuus oli kuitenkin voitava perustella myös muilla kuin maanomistukseen liittyvillä näkökohdilla. KHO katsoi, ettei valittajien tilan jättäminen asemakaava-alueen ulkopuolelle ollut lainvastaista. Tilan kohdalla kaavarajaus noudatti tien suuntaisesti vedettyä linjausta. Kaava-alue muodosti maankäytöllisesti yhtenäisen kokonaisuuden, eikä asemakaavaratkaisu rajoittanut asemakaavoittamattoman alueen tulevaa suunnittelua.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.