Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

30.4.2015 11.11 KHO:n kaksi ratkaisua rakentamiseen liitetystä ehdosta liittyä vesi- ja viemäriverkkoon

KHO:n kaksi ratkaisua rakentamiseen liitetystä ehdosta liittyä vesi- ja viemäriverkkoon

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei ehto vesi- ja viemäriverkkoon liittymisestä tilanteessa, jossa rakennuspaikka sijaitsi laitoksen toiminta-alueen ulkopuolella niin etäällä, että liittymisestä yleisen verkon sijainnin vuoksi aiheutuisi huomattavat kustannukset, ollut oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Lautakunnan päätökseen liitetty ehto oli ollut olennainen tekijä siinä harkinnassa, jossa lautakunta oli päättänyt poikkeamisluvan myöntämisestä. Kun tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa olennaisesti muuttaa hallintoviranomaisen harkintavaltansa nojalla tekemää poikkeamispäätöstä, vaan ainoastaan tutkia päätöksen lainmukaisuus, hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota kaupunkirakennelautakunnan päätöstä ainoastaan ehdon osalta, vaan palauttaa asia kaupunkirakennelautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Suunnittelutarveasiassa KHO sen sijaan katsoi, että asiassa ei tullut ilmi, että liittyminen olisi vesi- ja viemärijohtojen sijainnin vuoksi poikkeuksellisen vaikeaa tai kallista.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.