Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

25.2.2015 12.00 Kolme vuotta hovioikeuden viskaalina ja kaksi vuotta työtuomioistuimen sihteerinä toimiminen ei pätevöittänyt asianajajaksi

Kolme vuotta hovioikeuden viskaalina ja kaksi vuotta työtuomioistuimen sihteerinä toimiminen ei pätevöittänyt asianajajaksi

A oli toiminut hovioikeuden viskaalina noin kolme vuotta. Hän ei siten ollut ehtinyt hovioikeusaikanaan hoitaa asioita itsenäisesti ja saada tuomarin tehtävän hoitamiseen rinnastettavaa kokemusta. Myöskään noin kahden vuoden  kokemus työtuomioistuimen sihteerin tehtävästä ei ollut sellaista, että se voitaisiin rinnastaa asianajajista annetun lain 3 §:ssä tarkoitettuun kokemukseen. Näin ollen hovioikeus katsoi kuten Suomen Asianajajaliiton hallitus, että A ei vielä 22.8.2014 ollut täyttänyt asianajajista annetun lain 3 §:n ja yhdistyksen sääntöjen 5 §:n 2 momentin edellytyksiä asianajajaksi hyväksymiseksi. Helsingin Asianajajayhdistyksen hallituksen A:n hakemusta tukeva kannanotto ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Näin ollen A:n valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 25.2.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.