Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Ympäristö

23.2.2015 13.00 Hovioikeus pohti toisten oikeutta käyttää asuinrakennuksen alla olevia varastoja

Kantajat katsoivat, että heillä oli oikeus vaatia, että heidän omistamansa kiinteistönosa oli vain heidän käytössään. Vastaajilla ei ollut oikeutta käyttää kantajien asuinrakennuksen kivijalassa olevia varastotiloja. Hovioikeus katsoi, että varastojen jakamisesta oli sovittu 5.2.2011 tai myöhemmässä kokouksessa. Viimeistään tämän sopimisen perusteella kirjatun hallinnanjakosopimuksen oli katsottava muuttuneen. Kun kantajat olivat hyväksyneet varastojen sijainnin, ei merkitystä ole sillä sinänsä vähäisenä pidettävällä haitalla, jota varastot kantajien piha-alueen käytölle aiheuttavat. Vastaajilla oli siten oikeus pitää hallinnassaan ja käyttää kantajien rakennuksen kivijalkaan sijoitettuja varastojaan. (Vailla lainvoimaa 23.2.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.