Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

28.1.2015 13.16 Käsialanäyte ei tuonut selvyyttä väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta – hovioikeus pohti myös sitä kuka on rikosasian asianomistaja

Käsialanäyte ei tuonut selvyyttä väärennyksestä ja rekisterimerkintärikoksesta – hovioikeus pohti myös sitä kuka on rikosasian asianomistaja

Hovioikeus katsoi, että teko ei voinut välittömästi loukata tai vaarantaa henkilön henkilökohtaisia etuja taikka aiheuttaa hänelle välittömästi henkilökohtaista vahinkoa sillä tavoin, että hänelle olisi perusteltua antaa asianomistajan puhevalta rekisterimerkintärikosta koskevan syytekohdan osalta. Pääasian osalta hovioikeus päätyi käräjäoikeuden tavoin siihen, että asiassa jäi varteenotettava epäily vastaajan syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuihin tekoihin hovioikeudessa uutena todisteena esitetystä käsialatutkimuksen tuloksesta huolimatta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ollut. (Vailla lainvoimaa 28.1.2015)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.