Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Ympäristö

15.12.2014 16.06 KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ajoneuvojen maastokäytön rajoittamista koskevassa asiassa

KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ajoneuvojen maastokäytön rajoittamista koskevassa asiassa

Hämeen lääninhallitus oli päätöksellään 21.2.1980 kieltänyt moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön 8.3.1980 alkaen päätöksen liitekarttaan merkityllä alueella Hollolan kunnassa Läntisen Salpausselän virkistysalueella. Päätöksen mukaan kielto ei koskenut ulkoilureittien rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyvää, maa- ja metsätalouden ja muutoin työnteon tai asunnon sijainnin vuoksi tarpeellista ja virka-, sairaankuljetus- tai pelastustoimen vuoksi välttämätöntä käyttöä sekä puolustusvoimien toimintaa. Hämeen ELY-keskus oli päätöksellään 8.2.2012 muuttanut Hämeen lääninhallituksen päätöstä siten, että moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäyttö ei koske myöskään järjestettäviä ja ohjattuja moottoriurheilutapahtumia eikä moottoriajoneuvoilla suoritettuja ohjattuja vaelluksia, joille on saatu maastoliikennelain 30 §:n mukainen lupa. Hallinto-oikeus ei muuttanut ELY-keskuksen päätöstä. KHO puolestaan katsoi, että asiassa ei oltu esitetty, että päätöksen perusteiden olisi myöhemmin todettu olleen erilaiset kuin lääninhallituksen päätöstä annettaessa oli edellytetty. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja ELY-keskuksen päätökset oli kumottava ja kunnanhallituksen hakemus hylättävä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.