Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

11.12.2014 13.00 Hovioikeus: Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen perustui silloiseen oikeuskäytäntöön – valtio ei ollut korvausvastuussa vapauden riistämisestä

Hovioikeus: Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen perustui silloiseen oikeuskäytäntöön – valtio ei ollut korvausvastuussa vapauden riistämisestä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vetosi siihen, että ylilääkärin tekemä päätös hoidon jatkamisesta oli perustunut silloiseen oikeuskäytäntöön, jota oli muutettu päätöksen 5.1.2011 jälkeen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuilla. Hovioikeus katsoi, että 5.1.2011 vallinneeseen oikeuskäytäntöön ja mielenterveyslain 17 §:n 2 momentin sanamuotoon nähden viranomainen oli voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että ylilääkäri oli oikeutettu päättämään hoidon jatkamisesta välittömästi karkaamisesta johtuneen kiinnioton jälkeen. Hovioikeus katsoi, että tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia oli noudatettu ja vahingonkorvauskanne oli sen vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 11.12.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.