Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Ympäristö, Julkisoikeus

5.12.2014 11.50 KHO:n kaksi ratkaisua kunnan osallistumisesta ydinvoimahankkeeseen

KHO:n kaksi ratkaisua kunnan osallistumisesta ydinvoimahankkeeseen

Hallinto-oikeus oli todennut molemmissa tapauksissa, että kaupunginvaltuusto oli kuntalain nojalla antanut kokonaan omistamalleen X Energia Oy:lle ennakkonäkemyksen yhtiön osallistumisesta Fennovoima Oy:n Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen jatkorahoitukseen Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaana. Kaupunginvaltuusto ei ollut kuitenkaan oikeudellisesti sitovasti voinut päättää hankkeeseen osallistumisesta eikä valtuuston päätöksellä ollut muutenkaan välittömiä energiayhtiötä sitovia vaikutuksia, vaan yhtiö päättää hankkeeseen osallistumisesta. Valtuuston päätös koski vain valmistelua, eikä siitä näin ollen saa tehdä kunnallisvalitusta. KHO ei muuttanut päätöksiä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.