Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

8.12.2014 8.21 KHO:n kaksi ratkaisua rakennusten purkamisesta

KHO:n kaksi ratkaisua rakennusten purkamisesta

KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden ratkaisuja, jossa ensimmäisessä oli katsottu, että asemakaavamääräys salli työväentalon purkamisen ainoastaan pakottavasta syystä. Asiaa kokonaisuutena arvioiden, myös aikaisemmat päätökset ja niiden perusteena olleet selvitykset huomioon ottaen, hallinto-oikeus katsoi, ettei työväentalon purkamiselle Varkaudessa ollut osoitettu olevan asemakaavamääräyksessä tarkoitettua pakottavaa syytä. Kun pakottavaa syytä ei ollut, purkamislupaa ei oltu voitu myöntää ennen kuin asemaakaavan suojelumääräyksestä oli saatu alueellisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämä poikkeus. Toisessa tapauksessa hallinto-oikeus oli katsonut, että  Niemen talon purkamiselle Kokkolassa ei ollut maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n 1 momentin mukaisia esteitä. Rakennus- ja ympäristölautakunnan oli tämän johdosta tullut myöntää haettu lupa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.