Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

17.11.2014 16.30 Taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla irtisanotuille työntekijöille korvausta työsuhteiden perusteettomasta päättämisestä - irtisanomisten ei katsottu kuitenkaan tapahtuneen sairauslomien johdosta syrjivästi

Irtisanomisten tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla katsottiin olleen kahdessa eri tapauksessa perusteettomat mm. sen vuoksi, ettei irtisanotuille ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi irtisanomisen perusteista ja kun työnantaja ei ollut kyennyt osoittamaan, ettei yhtiöön ollut otettu uusia työntekijöitä TSL 7 luvun 3 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla samankaltaisiin tehtäviin ennen työntekijöiden irtisanomisia tai sen jälkeen. Irtisanomisten ei kuitenkaan ollut aihetta olettaa tapahtuneen heidän sairauslomiensa johdosta. Näin ollen heitä ei ollut syrjitty heidän terveydentilansa perusteella. (Vailla lainvoimaa 17.11.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.