Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

29.10.2014 13.27 Ajoneuvoa kiihdytyskaistan kautta oikealta ohittaneella ei ollut oikeutta korvaukseen liikennevahingosta toisen osapuolen ajoneuvon vakuutuksesta

Ajoneuvoa kiihdytyskaistan kautta oikealta ohittaneella ei ollut oikeutta korvaukseen liikennevahingosta toisen osapuolen ajoneuvon vakuutuksesta

Käräjäoikeus katsoi, että huolimatta osittain kuluneista kaistamerkinnöistä A:n oli tullut olosuhteista tapahtumapaikalla kokonaisuutena havaita ja päätellä todellinen asiantila kaistaolosuhteiden ja väistämisvelvollisuuden osalta. Tästä huolimatta A oli pyrkinyt väistämisvelvollisena ohittamaan B:n kuljettaman ajoneuvon kiihdytyskaistan kautta oikealta, mistä oli seurannut liikennevahinko. Sen sijaan mikään seikka asiassa esitetystä näytöstä ei viitannut siihen, että B:n menettely tilanteessa olisi ollut miltään osin tuottamuksellista. Tämä oli jäänyt A:n toteennäyttämättömäksi väitteeksi. Mainituilla perusteilla kanne oli hylättävä. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 29.10.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.