Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

28.10.2014 16.01 Hovioikeuden ratkaisu velkakirjaan perustuvasta saatavasta takaajalta – sillä seikalla, että pankki oli aluksi erehdyksessä ilmoittanut virheellisesti velasta maksamatta olevan määrän ei ollut merkitystä todistustaakan kannalta

Lähtökohtaisesti velallisella on todistustaakka siitä, että velka on kokonaan tai osittain lakannut maksusuorituksen johdosta. Takaajalla ei kuitenkaan ole aina tietoa velalle kertyneistä suorituksista. Takaajan oikeuksien turvaamiseksi takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 14 §:ssä ovat säännökset takaajan oikeudesta saada velkasuhteen aikana päävelkaa koskevia tietoja. Tämän säännöksen nojalla takaajalla on pyynnöstään oikeus saada tietoja esimerkiksi päävelan senhetkisestä määrästä. Tässä tapauksessa pankki oli esittänyt 17.12.2013 päivätyn suoritusraportin, jonka mukaan kyseiselle velalle oli tehty yhteensä viisi maksusuoritusta määrältään yhteensä 110.371,56 euroa. Tässä tilanteessa vastaajana olleen takaajan asiana olisi ollut näyttää, että velalle oli tehty muita kuin pankin ilmoittamia suorituksia. Sillä seikalla, että pankki oli aluksi ilmoittamansa mukaisesti erehdyksessä ilmoittanut virheellisesti velasta maksamatta olevan määrän, ei ollut merkitystä todistustaakan kannalta. (Vailla lainvoimaa 28.10.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.