Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

27.10.2014 11.46 KKO arvioi näyttöä "veitseen törmäysasiassa": Tapon yritys vai törkeä vammantuottamus – kysymys myös lääkärin puhelimitse kuulemisen edellytyksistä

KKO arvioi näyttöä

Asiassa oli riidatonta, että A:n kädessään pitämä veitsi oli aiheuttanut B:n rintakehään noin viisi senttimetriä syvän vaakasuoran haavan. Syytteen mukaan A oli aiheuttanut kyseisen haavan veitsellä lyömällä. B kertoi asianomistajana kuultuna haavan syntyneen tilanteessa, jossa hän oli istunut sängyn reunalla ja asianosaisten välisestä riidasta tuohtuneena ponnistanut siitä voimakkaasti ylös törmäten A:n kädessä olleeseen veitseen. Asiassa todistajaksi nimetty lääkäri oli puhelimitse kuultuna arvioinut vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja lääketieteellisin perustein. Kysymys siitä, oliko asiassa ollut edellytyksiä kuulla lääkäriä puhelimitse. Kysymys myös näytön arvioinnista. KKO päätyi siihen, ettei puhelinkuuleminen ollut soveliasta. Rikoksen osalta KKO katsoi, että kysymys oli törkeästä vammantuottamuksesta. (Ään.)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.