Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus

21.10.2014 8.00 (päivitetty 23.10.2014 7.44) Lojaliteettivelvoitetta sekä kilpailevan toiminnan kieltoa ja liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vaitiolovelvollisuutta rikottiin – yhtiö oli oikeutettu 40 000 euron korvauksiin

Huomioon ottaen B:n ja C:n työn luonne, heidän asemansa sekä menettelynsä kokonaisuudessaan hovioikeus katsoi, että B ja C olivat toimenpiteillään menetelleet tavalla, jonka oli katsottava näissä olosuhteissa rikkoneen työsopimuslain mukaista lojaliteettivelvoitettaan sekä työsopimuslain 3 luvun 3 §:n kilpailevan toiminnan kieltoa ja 3 luvun 4 §:n liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n mukaista vaitiolovelvollisuutta. Entiset työntekijät olivat velvollisia korvaamaan kilpailevalle yhtiölle hovioikeuden arvioiman aiheutuneen vahingon kohtuullisen määrän 40.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.