Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

15.10.2014 10.30 Lapsen hoitojärjestelyjen vuoksi muita myöhemmin työnsä aloittaneen kuorma-autonkuljettajan irtisanomiselle ei ollut perustetta - työn aloitusaikaa koskevasta ehdosta katsottiin sovitun suullisesti

Lapsen hoitojärjestelyjen vuoksi muita myöhemmin työnsä aloittaneen kuorma-autonkuljettajan irtisanomiselle ei ollut perustetta - työn aloitusaikaa koskevasta ehdosta katsottiin sovitun suullisesti

Rahtauspalvelualalla toimineella yhtiöllä ei katsottu olleen asiallista ja painavaa syytä irtisanoa työntekijän työsopimusta, kun työaikaa koskeva ehto oli ollut työntekijän työsopimuksen pysyvästi voimassaoleva ehto, eikä työnantaja ollut saanut antaa työnjohto-oikeutensa nojalla sitä koskevaa uutta määräystä. Yhtiöllä ei katsottu olleen myöskään taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita. (Vailla lainvoimaa 15.10.2014)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.